Riinan näyttelyura jäi aikanaan kesken juuri ennen IP-tittelin viimeistä sertiä kissan sairastumisen takia. Näyttelyasiat jäivät taka-alalle pitkäksi aikaa jo senkin takia, että pian sen jälkeen minulle tuli uusi näyttelykaveri, Saana. Koska näyttelyt jäivät kesken ennen puuttuvaa ulkomaan sertiä, kissa olisi pitänyt ensimmäiseksi raahata ulkomaille, mikä voi olla tottuneellekin näyttelykävijälle stressaava kokemus. Joten viimeinen serti jäi hakematta.
Jossain vaiheessa mielen pohjalla alkoi kuitenkin kyteä ajatus, että mitäs jos sittenkin... Näyttelyuran katkeaminen kesken harmitti, varsinkin kun Riina oli erinomainen näyttelykissa, kaunis ja halukas esiintymään. Lisäksi Riinan emon DM-tittelistä puuttui tasan yksi IC/IP-tason jälkeläinen, eikä kukaan muu todennäköisesti olisi sitä saavuttamassa. Kävimme Riinan kanssa yhdessä esittelynäyttelyssäkin vähän kokeilemassa, että mitä se näyttelytouhusta tykkäisi. Se meni olosuhteisiin nähden hyvin, mutta esittelynäyttely ei tietenkään ole sama asia, kuin arvostelunäyttely.
Lopulta päätin, että ainoa keino ottaa asiasta selvää on mennä näyttelyyn kokeilemaan. Niinpä ilmoitin reippaasti Riinan Tallinnan näyttelyyn. Lähdössä oli omat kommervenkkinsa, kuten että kissan papereista panikoinut emäntä ei muistanut oman passinsa mennen vanhaksi aikoja sitten... Matka sujui hyvin. Perillä hotellissa Riina oli vähän ihmeissään oudosta paikasta (ja hotellin käytävillä juosseista melko äänekkäistä, pelimatkalla olevista pojista...), mutta tutki kuitenkin uteliaasti paikkoja.
Lauantaiaamuna menimme näyttelypaikalle. Se oli onneksi sentään minulle tuttu paikka, kävin nimittäin reilua vuotta aikaisemmin Saanan kanssa samassa paikassa näyttelyssä. Eläinlääkärille jonottamisen jälkeen löysinkin heti tutut somppuihmiset, joiden avulla häkki oli ennätysajassa verhotettu. Kissa häkkiin ja odottelemaan arvostelua.
Olin kerennyt jo ennen matkaa kehitellä kaikenlaisia kauhuskenaarioita, joissa kissa karkaa, syö tuomarin elävältä tai tekee mahdollisesti jotain vielä kamalampaa. Olin itse siis aivan hirveän hermostunut viedessäni kissaa arvosteluun. Riina oli pöydällä vähän levoton, maukui ja pyöri, muttei karannut eikä edes ainakaan kovin näkyvästi suunnitellut tuomarin syömistä. Sinänsä huvittavaa, että tapahtuma, jota olin miettinyt ja hermoillut etukäteen vaikka kuinka pitkään, oli ohi muutamassa minuutissa ilman minkäänlaista draamaa. Riina sai sertinsä ja valmistui, melkein viiden vuoden odotuksen jälkeen!
Sunnuntai menikin sitten paljon rennommissa tunnelmissa. Koska olin itse rennompi, kissakin oli rennompi. Riina oli pöydällä oikein nätisti, jopa puski ja pussaili tuomaria. (Ehkä se suunnitteli tuomarin syömistä, eihän sitä tiedä... ;)
Voi olla, etten Riinaa kuitenkaan enää tämän jälkeen näyttelyihin vie, mutta olen erittäin tyytyväinen, että lähdiin reissuun! Muuten pähkäilisin edelleen, että voiskohan sitä vai eiköhän sitä vois jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti