Sivut

torstai 8. joulukuuta 2011

Erikoisnäyttely

Näyttelyvuosi huipentui osaltamme Somakissin abessinialais- ja somalikissojen erikoisnäyttelyyn, joka järjestettiin Turokin näyttelyn yhteydessä. Tämä vuosi on yhdistyksen juhlavuosi kahdellakin tapaa, sillä samana vuonna tulee täyteen sekä 50 vuotta abessinialaisten tulosta Suomeen, että 20 vuotta Somakissin perustamisesta!


Aiemmin syksyllä järjestettiin myös Abys ry:n aby-som erkkari, joten kuluneena vuonna on ollut harvinaisen paljon rotutapahtumia. Erkkarit ovat rotuharrastajalle aina erityisiä tapahtumia. (Sanoo hän peräti kolmen erkkarin kokemuksella...) Normaaliin näyttelyyn verrattuna paikalla on tietenkin paljon enemmän rodun edustajia, myös sellaisia kissoja, jotka eivät tavallisesti arvostelunäyttelyissä käy. Abysin erkkarissa pääsin ensimmäistä (mutta toivottavasti ei viimeistä) kertaa viemään Beisan värin paras -valintaan. Koskaan aikaisemmin ei ole samassa näyttelyssä ollut vähintään kolmea saman luokan (leikattu/leikkaamaton) beigeä somalia.

Somakissin erkkarissa meiltä edustivat Saana, Beisa ja sijoitustyttöni Taiga. (Taigan näyttelyreissusta voi lukea lisää Taigan emännän blogista.) Taiga osallistui varsinaisessa arvostelussa ensimmäistä kertaa aikuisten luokkaan, ja olikin komeasti värin paras. :)

Taiga erikoisnäyttelyn arvostelussa. Kuva: Heikki Siltala (catza.net)

Beisa oli erikoisnäyttelyn perusarvostelun paras beige somali! (Beigejä somppuja tosin oli vain kaksi, mutta minkäs sille mahtaa...) Palkinnoksi Beisa sai komean pokaalin, jonka täytteenä oli kaikenlaista enemmän emäntää kiinnostavaa, kuten hieno kissansilmäheijastin ja kiva karkkipaperipussukka. Beisallekin oli onneksi ruokaa ja leluja.

Beisa sai sekä lauantaina että sunnuntaina varsinaisessa arvostelussa sertin, joten sunnuntaina pääsimme poksauttamaan kuoharipullon Beisan GIC-tittelin kunniaksi! Myös Saana sai molempina päivinä sertinsä, joten Saanalle on seuraavaksi tiedossa ulkomaan reissu.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Jotkut asiat muuttuvat, toiset eivät

Niin kuin aiemminkin on kerrottu, Saana on saanut leikkauksen jälkeen lisää painoa ja karvaa. (Painoa vähän turhankin paljon, viime näyttelyarvostelussakin kun kiiteltiin emännän keittiötä... ähem...) Koska kuvat kertovat tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa, ohessa ennen/jälkeen -kuvat Saanasta.

Huhtikuussa pentuja imettäessään Saana näytti vielä tältä. Laiha luikku ja karvaa korkeintaan nimeksi.

Tässä pari kuvaa tältä päivältä. Saanalla ei ole koskaan ollut näin paljon karvaa. Tämän pitäisi kuitenkin periaatteessa olla kesäturkki, joten saa nähdä, kasvattaako se vielä muhkeamman turkin talveksi. Painoa sen sijaan yritetään saada hieman pienemmäksi.


Jotkut asiat sen sijaan eivät juuri muutu... Beisa keväällä 2009, ihan pikkuisena pentuna äidin kasvimaalla, raparperin alla...

... ja tänään otettu kuva tyyliä "etsi kuvasta somppu":

Beisasta on siis edelleen ihan yhtä hauskaa piileskellä ja vaania kasvillisuudessa. Tuossa tältä päivältä olevassa kuvassa Beisa vaanii huiskalelua, joka on vasemmalla kuvan ulkopuolella. Huiska luonnollisesti "never saw it coming" ja jäi beigen salaman saaliiksi. Beisa tekee huiskan perässä melkoisia voltteja, joita hidas kamerani ei valitettavasti saa vangittua.

lauantai 13. elokuuta 2011

Sekalainen ulkokissaseurakunta

Sisäkissojen lisäksi meillä asustelee sekalainen joukko vapaasti ulkoilevia kissoja. Talveksi ne kyllä pääsevät varastoon suojaan. Nämä kaverit ovat hyvin helppohoitoisia, ja niiden valokuvaaminenkin onnistuu ilman suurempia ongelmia.

Terassin pöydällä lötköttelee varsin tyytyväisen näköinen kaveri.


Terassin lattiatasolla, kukkaruukun vieressä virnistelee sen näköinen  parivaljakko, että niillä lienee jotain jekkuja mielessä.


Pihan puolella krassilaatikon vierustalla venyttelee betonikissaksi varsin notkean oloinen otus.

Nämä raitapaidat lienevät hieman arempaa sorttia, koska piilottelevat ovelasti mansikoiden ja heinien seassa.

Pesueen uusi tulokas on tämä kippuralla nukkuja. Onneksi se ei ole aidomman värinen, muuten säikähtäisin varmaan joka kerta sen nähdessäni, että pihallamme vetelee sikeitä vieras kissa! Patsaan tekijä on onnistunut saamaan betonin taipumaan hyvin kissatyypilliseen asentoon.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Kesäkuulumisia

Saana on nyt lopullisesti eläkkeellä siitosuraltaan, se leikattiin reilu kuukausi sitten. Kiinnostus poikiin on siis hävinnyt, mutta kiinnostus ruokaan sen sijaan on kasvanut huomattavasti. Saana onkin saanut lisää painoa, mikä on sinällään ihan hyvä juttu. Se kun on ollut aina, ja etenkin pentujen jälkeen, liiankin laiha. Samaan aikaan Saana on kasvattanut melkoisen karvapöheikön, uusi piirre tämäkin. Näiden kahden tekijän yhteisvaikutuksesta se näyttää nykyään mielestäni aivan valtavalta! Koska en tietenkään halua sen lihovan liikaa, olen rajoittanut sen syömisiä rankalla kädellä. Saanan mielestä moinen on vallan järkyttävää. Otetaan kuppi nenän edestä kesken ruokailun! Oi aikoja, oi tapoja...


Riina on ollut kastraattina jo vuosia, mutta on pysynyt ihan ilman sen kummempaa huolehtimista varsin sutjakkaana tyttönä. Molemmilla neideillä, Saanalla ja Riinalla, on muuten kuun viimeisenä päivänä synttärit. (Kyllä, tytöt ovat tosiaan syntyneet samana päivänä, joskin eri vuosina.) Saana täyttää viisi vuotta ja Riina seitsemän.

Kaikki kissat ovat olleet aika velttoja helteiden aikana. Illan tullen katit piristyvät ja lähtevät ötökkäjahtiin. Varsinkin Beisa kukkuisi mielellään vaikka koko yn pyydystämässä pahaa-aavistamattomia yöperhosia. Ja kastematoja. En ole koskaan nähnyt, miten se saa madot kiinni. Vetääkö se ne maasta ylös kuin lintu vai sattuvatko madot olemaan kokonaan maan pinnalla? Joka tapauksessa kiemurtelevia matoja välillä ilmestyy terassille tai -yöks- keittiön matolle. Beisan harmiksi madot päätyvät emännän toimesta takaisin pihalle mylläämään kukkapenkkejä.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Kuvausassistentti

Kuvailin neulomaani huivia Ravelrya varten takapihalla, kissat tietysti "apuna". Saanasta sattui tällä kertaa olemaan oikeastikin apua, joskin vahingossa. Jätin huivin ja kissat pieneksi hetkeksi keskenään ulos mennessäni hakemaan sisältä pätkän siimaa tai vastaavaa, jolla saisin huivin kiinnitettyä aitaan. (Välihuomautus ihmisille, jotka eivät ole koskaan kuvanneet isoja pitsihuiveja: se on hankalaa!)

Tullessani takaisin Saana istui penkillä tarkkailemassa puussa istuvia varpusia. Linnuilla on pesä vajan seinässä olevassa pöntössä, joten ne eivät ole järin ilahtuneita kissojen ulkoiluista. Ulkoilut jäävätkin lyhyiksi siksi aikaa, kun poikaset ovat pesässä, jottei niiden ruokkiminen häiriinny. Huivin olin jättänyt penkin selkänojalle odottelemaan. Yhdistelmä kissa + penkki + huivi näytti kauniilta, joten napsaisin pari kuvaa. Näistä suunnittelemattomista vahinkolaukauksista tuli (tietenkin) paljon parempia kuin mistään harkituista, joskin epätoivoisista, huivi-siimalla-kiinni-aitaan -viritelmistäni. Huivi tosin ei pääse kuvissa oikeuksiinsa, koska kissa varastaa koko shown. ;) Onneksi kissan väri sentään sopii huiviin.


keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Sinisiä oravia ja muita otuksia

Tundra eli uudelta nimeltään Piisku (eikö olekin ihana nimi? Olisinpa itse keksinyt sen!) muutti pääsiäisenä uuteen kotiinsa. Taigaa sen sijaan ei saatu rokotettua niskassa olevan ihottuman takia, joten tyttö jäi kotiin odottelemaan ihottuman paranemista. En päästänyt pentuja lainkaan tutustumaan kissatarhaan tai pihaan, mutta Piiskun lähdettyä Taiga on saanut samat "oikeudet" kuin isommatkin tytöt.

Tarhan lisäksi ulkoilen tyttöjen kanssa aidatulla takapihalla pitäen niitä visusti silmällä. Asuntoon muuttaessamme meillä ei vielä ollut Beisaa. Leevi taas ei takapihalla kököttelystä perusta, joten alkuun ulkoilin pihalla kahden sompun kanssa. Valjaissa. Kaksi kissaa valjaissa vielä joten kuten menee, mutta Beisan liityttyä muonavahvuuteen kädet kirjaimellisesti loppuivat kesken, joten luovuin valjaista.

Taiga on siis nyt päässyt sekä tarhaan, että takapihalle. Ulkona onkin sen mielestä tosi jännää! Siellä lentelee hyönteisiä ja lintuja, aidan takana liikkuu ihmisiä ja on kaikenlaisia hajuja!

Sininen orava pensaassa?

...ja puussa...

Näinkö kenties ÖTÖKÄN??

Mikäs siellä meni?

Rankkaa tämä ulkoilu!

Isosisko Beisa paheksuu moista riehumista...

Riinan kanssa Tallinnassa

Riinan näyttelyura jäi aikanaan kesken juuri ennen IP-tittelin viimeistä sertiä kissan sairastumisen takia. Näyttelyasiat jäivät taka-alalle pitkäksi aikaa jo senkin takia, että pian sen jälkeen minulle tuli uusi näyttelykaveri, Saana. Koska näyttelyt jäivät kesken ennen puuttuvaa ulkomaan sertiä, kissa olisi pitänyt ensimmäiseksi raahata ulkomaille, mikä voi olla tottuneellekin näyttelykävijälle stressaava kokemus. Joten viimeinen serti jäi hakematta.

Jossain vaiheessa mielen pohjalla alkoi kuitenkin kyteä ajatus, että mitäs jos sittenkin... Näyttelyuran katkeaminen kesken harmitti, varsinkin kun Riina oli erinomainen näyttelykissa, kaunis ja halukas esiintymään. Lisäksi Riinan emon DM-tittelistä puuttui tasan yksi IC/IP-tason jälkeläinen, eikä kukaan muu todennäköisesti olisi sitä saavuttamassa. Kävimme Riinan kanssa yhdessä esittelynäyttelyssäkin vähän kokeilemassa, että mitä se näyttelytouhusta tykkäisi. Se meni olosuhteisiin nähden hyvin, mutta esittelynäyttely ei tietenkään ole sama asia, kuin arvostelunäyttely.

Lopulta päätin, että ainoa keino ottaa asiasta selvää on mennä näyttelyyn kokeilemaan. Niinpä ilmoitin reippaasti Riinan Tallinnan näyttelyyn. Lähdössä oli omat kommervenkkinsa, kuten että kissan papereista panikoinut emäntä ei muistanut oman passinsa mennen vanhaksi aikoja sitten... Matka sujui hyvin. Perillä hotellissa Riina oli vähän ihmeissään oudosta paikasta (ja hotellin käytävillä juosseista melko äänekkäistä, pelimatkalla olevista pojista...), mutta tutki kuitenkin uteliaasti paikkoja.

Lauantaiaamuna menimme näyttelypaikalle. Se oli onneksi sentään minulle tuttu paikka, kävin nimittäin reilua vuotta aikaisemmin Saanan kanssa samassa paikassa näyttelyssä. Eläinlääkärille jonottamisen jälkeen löysinkin heti tutut somppuihmiset, joiden avulla häkki oli ennätysajassa verhotettu. Kissa häkkiin ja odottelemaan arvostelua.

Olin kerennyt jo ennen matkaa kehitellä kaikenlaisia kauhuskenaarioita, joissa kissa karkaa, syö tuomarin elävältä tai tekee mahdollisesti jotain vielä kamalampaa. Olin itse siis aivan hirveän hermostunut viedessäni kissaa arvosteluun. Riina oli pöydällä vähän levoton, maukui ja pyöri, muttei karannut eikä edes ainakaan kovin näkyvästi suunnitellut tuomarin syömistä. Sinänsä huvittavaa, että tapahtuma, jota olin miettinyt ja hermoillut etukäteen vaikka kuinka pitkään, oli ohi muutamassa minuutissa ilman minkäänlaista draamaa. Riina sai sertinsä ja valmistui, melkein viiden vuoden odotuksen jälkeen!

Sunnuntai menikin sitten paljon rennommissa tunnelmissa. Koska olin itse rennompi, kissakin oli rennompi. Riina oli pöydällä oikein nätisti, jopa puski ja pussaili tuomaria. (Ehkä se suunnitteli tuomarin syömistä, eihän sitä tiedä... ;)

Voi olla, etten Riinaa kuitenkaan enää tämän jälkeen näyttelyihin vie, mutta olen erittäin tyytyväinen, että lähdiin reissuun! Muuten pähkäilisin edelleen, että voiskohan sitä vai eiköhän sitä vois jne.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ah, aurinko

Viikonloppuna oli oikeastaan tämän kevään ensimmäiset, kunnon aurinkopäivät. Lasitetulla terassilla lämpötila kohoaa auringon paistaessa nopeasti suorastaan hellelukemiin. Kissojen vilukissaemäntäkin nautiskeli lämmöstä lukemalla kirjaa ruma hellehattu päässä. Kissat olivat tietysti aivan innoissaan. (Auringosta ja lämmöstä, siis. Rumista hellehatuista eivät mokomat jaksa innostua.)








Lämpimän ilman kunniaksi myös pienet häiriköt pääsivät terassille. Tähän asti se on ollut vain aikuisten kissojen käyttöön. Sehän olikin hauskaa! Ihan uusi, kokonainen huone, jossa oli kaikenlaista tutkittavaa. Lisäjännitystä tarjosivat ohilentävät linnut ja terassilla pörissyt kärpänen.

 
"Mikä tuolla lensi?"

 
"Yhä ylös yrittää..."

 
"Jos tätä tälleen varovasti kokeilisi..."

 
"Äänggghhhh!"

 
Treenaamisen jälkeen on hyvä rentoutua kunnolla.

Viikonloppuna molemmat pennut muuttavat uusiin koteihinsa. Ikävä tulee, mutta näinhän tämän kuuluu mennä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Valokeilassa: Taiga

Taiga on pieni diiva. Se on utelias, kaikessa aina mukana ja varsinainen hurmuri. Taiga on kova kehräämään ja puskemaan ja tietää, miten ihmiset kiedotaan pikkuruisen tassun ympärille. Keittiössä ruokaa laittaessa pöydältä saattaa kuulua pieni ääni. "Ä-ää!" Kun kääntyy katsomaan, vastaan tuijottaa pieni kissa silmät pyöreinä. Silitystä. Syliin. Heti, jooko? Sano siinä nyt sitten ei...

Uteliaisuus. Nenä (ja puoli päätä sen mukana) pitää tunkea joka ikiseen paikkaan. Tässä tapauksessa lihamyllyyn. Huolestuneille tiedoksi, että eläimiä ei vahingoitettu kuvauksissa ts. kissasta ei tullut tutkimisen seurauksena jauhelihaa.
  

Linssiluteilu. Ai siskonkin olisi pitänyt muka mahtua kuvaan kokonaan? No hups. Mulla nyt vaan on isot korvat.
  
Naatiskelu.  Kuten jokainen kunnon kissa, Taiga löytää välittömästi aurinkoläikät ja pehmoisimmat nukkumapaikat. Mikäs on kissana ollessa!

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Talven riemuja (kukin tavallaan)


Löysin Räveltämöstä skottilaisen abyihmisen, jonka kanssa juteltiin (luonnollisesti) kissoista tovi. Ko. aby pitää kuulemma kovasti lumesta, kunhan sitä ei mene korviin. Abyn emäntä arveli, että somppuni varmaankin hyötyvät pitkästä turkistaan kylmässä Suomessa. Yeah, right... Beisaa lukuunottamatta neidit eivät suuremmin pakkasta ja lunta arvosta, joten talvi kuluu enimmäkseen sisätiloissa. Kuva puhunee puolestaan...

Leevi on huomattavasti tyttöjä karaistuneempi,  mutta sekin nauttii mieluummin kevätauringosta terassilla, kuin tarpoo hangessa. Tähän vuodenaikaan aurinko lämmittääkin jo mukavasti.

Pennuilla sen sijaan olisi kova hinku ulos, mutta niin pienillä ei ole sinne mitään asiaa. Taiga näppäränä tyttönä on jo tajunnut, että kissanluukusta pääsee jonnekin. Onneksi se ei ole vielä keksinyt, miten luukku tarkkaan ottaen toimii, mutta joutuu sitä silti hieman vahtimaan. Auringosta ja lämmöstä voi kyllä nauttia sisälläkin.

Loppuun vielä "taidekuva" Saanasta. Mystinen kissaeläin valon ja varjon leikeissä. On se kaunis.

maanantai 28. helmikuuta 2011

Totista painia, painoluokka alle kilon

Kaverini kävi sunnuntaina kylässä huomattavasti paremman kameransa kanssa. Itse olen omalla kamerallani saanut pennuista lähinnä söpöjä nukkumiskuvia, mutta kissojen liikkeissä ei kamerani pysy mukana. (Noh, ei pysy aina kyllä kuvaajakaan...) Söpöissä nukkumiskuvissa ei tietenkään ole sinällään mitään vikaa, mutta ne eivät anna ihan oikeaa kuvaa pentujen elämästä.

Vrt. seuraavia:
1) Söpö nukkumiskuva
  
"Voi miten herttaisesti viattomat pikkukisuset halailevat toisiaan..."

ja 2) todellisuus...
"Äääägrhl, sisko kuristaa!"
"Maista mun tassua, urpo!" "Phtyi, et oo hetkeen pessyt käpälöitäsi?"
"Seuraavaksi otan käyttöön karate-liikkeeni."

maanantai 21. helmikuuta 2011

Synttäreitä

Beisa-meisanen täyttää tänään kaksi vuotta! Koska Beisa on lauman nuorimmainen (siis vakiolauman, pentuja ei lasketa), sitä on tottunut jatkuvasti pitämään porukan "vauvana". Meinaan jatkuvasti esimerkiksi ilmoittaa sen näyttelyihin nuorten luokkaan. Samoin, jos Beisan sulhasista kysellään, vastaan hieman hämmentyneenä, että eihän sille nyt vielä... Mutta uskottava se on, Beisa on tosiaan jo ihan aikuinen!

Onnittelut myös muulle pentueelle, eli Bongolle, Saigalle ja Uunolle! Toivottavasti saatte kaikki herkkuja syntymäpäivänänne! :) Kuvassa oikealla koko porukka ihmettelee ulkomaailmaa kissatarhassa. Kuvaaminen on näköjään hieman epäilyttävää touhua. ;)
Saanan ensimmäisen pentueen syntymäpäivä meni huonomuistiselta kasvattiäidiltä vähän ohi (...), se kun oli jo 5.2. Nämä mussukaiset täyttivätkin jo kolme vuotta!







Nyt kun talossa on taas pentuja, muistot edellisistä pentueista palaavat vahvoina mieleen. Kaikki pentueet ovat olleet omanlaisiaan, mutta toisaalta myös hyvin samanlaisia. Kummasti kaikki tuntuvat esim. löytävän samat piilopaikat. Sohvamme alla, tai oikeastaan sohvan sisällä on pentujen mentävä kolo. Eikös Tundra eilen löytänyt sen ja nukkui siellä tyytyväisenä päiväunet.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Nukkumatteja ja kissankäpäliä

Eivätkö pennut olekin suloisia nukkuessaan? Pienenpienissä kissantassuissa on jotain tavattoman liikuttavaa.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Kissanristiäiset, osa 2

Pennuilla on nyt viralliset nimet. Koska olen ammatiltani biologi, halusin pennuille rekisterinimiksi eläinten, kasvien tai sienten tieteellisiä nimiä. A-pentueesta tuli petolintupentue. Nimien valinta oli hieman hankalaa, koska ensinnäkin piti pitää mielessä rajoitukset nimen pituuden suhteen. Toisekseen halusin nimien olevan "kivojen" eläinten nimiä. Esim. haisunäätä on kyllä sinällään kiva eläin, mutta nimi saattaa antaa kantajastaan epämiellyttävän kuvan... Kolmannekseen halusin tietää, ettei tieteellinen nimi tarkoita mitään hassua, kuten haisevaa näätää. Itse en osaa valitettevasti latinaa, mutta onneksi italialainen ystäväni auttoi asiassa.

Taigan virallinen nimi on Athene noctua eli minervanpöllö. Minerva eli Athene on roomalaisessa mytologiassa sodankäynnin, viisauden, tieteen ja taiteen jumalatar. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti "Yön Athenea".

Taiga on hiljainen ja näyttää hämmästyneenä kovastikin pöllöltä, joten nimi sopii neidille hyvin. Viisaudesta ja muista hienoista jumalattareen liittyvistä ominaisuuksista ei nyt tietenkään vielä tiedä... ;) Mutta ehkä nimi on enne.
Tundran rekisterinimi puolestaan on Aquila clanga, kiljukotka. Nimi tarkoittaa kirjaimellisestkin "meluisaa kotkaa". Mietin pitkään, voiko moista nimeä antaa pienelle kissalle, mutta tieteellinen nimi on kuitenkin kauniin kuuloinen ja sopii hyvin Athene noctuan pariksi. Sitä paitsi totuuden nimessä Tundra on aika meluisa. ;) Sillä on hyvin selvät mielipiteet asioista ja se myös kertoo ne ääneen.

Vasemmalla olevassa kuvassa Tundra esimerkiksi näyttää kameralaukun hihnalle, että turha mulle ryppyillä. Kaverini oli kuvaamassa pentuja viikonloppuna, ja kuva on hänen ottamansa. Uhrina oleva kameralaukku oli aluksi pentujen mielestä kamalan pelottava, mutta pian se jo sai melkoista kyytiä.