Sivut

tiistai 3. joulukuuta 2013

Odotuksen ikävä päätös



Beisan odotus päättyi valitettavasti niin ikävällä tavalla, että ainokainen pentu syntyi kuolleena.

Kun Beisan raskaus vain kesti ja kesti, kävimme perjantaina eläinlääkärissä tarkistamassa, ettei kohdussa ole mitään synnytysestettä tai muita ongelmia. Käynnillä selvisi, että kohdussa oli vain yksi pentu, mutta sillä oli sillä hetkellä kaikki hyvin eikä mitään hälyttävää näkynyt, joten mihinkään toimenpiteisiin ei nähty syytä ryhtyä. Seuraavana päivänä synnytys viimein käynnistyi, mutta pentu oli tosiaan jo ehtinyt menehtyä.

Surettaa kovasti se pieni beigepoika, jonka elämä sammui ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan. Valopilkkuna tässä on kuitenkin se, että Beisalla ei ole missään vaiheessa ollut mitään hätää. Se on jo ihan oma itsensä.

1 kommentti: