Sivut

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kissat neulekuvauksen "apuna"

Kissojen lisäksi kuvailen lähinnä kukkia ja neuleita. Valmiit neuleet haluan esitellä neuleyhteisö Ravelryssa, mitä varten niistä pitää ottaa kuvia. Mieluiten tietysti kivoja kuvia, joissa on joku idea, mutta koska olen huono keksimään mitään, suurin osa kuvistani näyttää hyvin samalta. Kuvailen yleensä itse jotain päälläni olevaa, jolloin oma fysiikka rajoittaa kuvaamismahdollisuuksia jonkin verran. Aika usein olen toivonut esimerkiksi kaksimetrisiä käsiä ja käärmeihmisen selkärankaa.

Koska suurin osa kuvista tulee otettua takapihalla, monesti niissä esiintyy neuleen lisäksi äidin pikkuapulaisia. Joskus ihan tarkoituksellakin, kaunis kissahan piristää kuvan kuin kuvan. Useinmiten ne kuitenkin lisäävät kuvaan lähinnä tahatonta komiikkaa.

Esimerkki ensin mainitusta, eli kauniista kissasta koristamassa kuvaa. Saana hyppäsi penkille kyttäämään lintua kesken huivikuvauksen. Ilman kissaa kuvat olisivat oleet huomattavasti tylsempiä. Kissa jopa sopii huivin väriin.

Tässä taas kissaa on käytetty vasten tahtoaan muka-hauskasti mannekiinina. Huomatkaa Saanan "I'm so not impressed" -ilme.

Sitten on siltä ja väliltä -tapauksia. Riinan häntä ei ole kuvassa todellakaan tarkoituksella, mutta ihan kivaltahan se oikeastaan näyttää.

Tiiti taustapiruna kuvatessani vaihdossa saamaani Taikalankakerää eli Magic yarn ball:ia.

Ja sitten on näitä "pitikö siihen kuvaan nyt ihan välttämättä ängetä mukaan?" -tapauksia...

Sukkia piti kuvata, mutta Saana varastaa shown totaalisesti kieriskelemällä taustalla.

Huivikuvaus onnistui suunnilleen yhtä hyvin. (Naurattaa edelleen jonkun ei-kissaihmisen närkästynyt hämmästely Ravelryssa siitä, että miksi kissaihmisten pitää aina asettaa huivikuvaan kissa istumaan/makaamaan keskelle huivia, kun huivia ei näe kunnolla...)

Tätä ei varmaan tarvitse edes mitenkään kommentoida..?

1 kommentti: