Näillä pakkasilla ei edes innokas nuoriso ole erityisen kiinnostunut ulkoilemaan. Silmu taitaa olla ainoana käynyt pikaisesti tarhassa, muut ovat keskittyneet lähinnä aurinkopaikkojen löytämiseen. Aurinko lämmittääkin jo päivisin mukavasti.
Aura maksimoi lämmönsaannin makaamalla auringossa ja samalla tunkemalla tassunsa mahdollisimman lähelle ikkunalaudan alla olevaa patteria.
Aaah.
Saana nauttii auringosta.
Lämpimintä on tietysti kaverin kyljessä. (Silmu ja Tiiti)
No mitä nyt? (Beisa)
Auringon lämmittäessä ja kevään edistyessä kissojen lisäksi myös kasvit alkavat heräillä talviunesta. Sisällä onkin keinovalojen alla jo monenlaista siementä itämässä (myös kissanruohoa, luonnollisesti). Viileällä terassilla on toistaiseksi vain talvehtimassa olevia kasveja. Taimille siellä on tarpeeksi lämmintä vasta myöhemmin keväällä. Toivon mukaan kuitenkin pian.
Riina tutkimassa kuistin kasveja.
Ihanat auringonpalvojat. :)
VastaaPoista