keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Hämeenlinnan näyttelyssä

Tammikuun viimeisenä sunnuntaina suuntasimme Hämeenlinnaan SUROKin näyttelyyn porukalla Aura, Silmu ja Eppu. Poikkeuksellista kyllä mies ihan vapaaehtoisesti tarjoutui lähtemään mukaan (!!), joten arvosteluistakin on kuvia.

Silmulla oli kilpailijana siskopuoli Isla, jolle serti lopulta meni, joten Silmun päivä oli nopeasti taputeltu. Harmi kyllä ruokaa sai vasta yhtä aikaa kämppäkaverin kanssa, joten sitä piti vähän odotella.

Siis miten niin ruokaa saa vasta kun Aurakin on käynyt arvostelussa?


Eppu oli jo nuorissa. Epun mielestä näyttelyssä voisi saada huomattavasti enemmän namia ja välillä on vähän tylsää, mutta muuten ok

En ole ihan varma tykkäänkö moisesta hännänräpläämisestä...

Aura sai sertinsä ja valmistui PR:ksi.

maanantai 23. joulukuuta 2019

Hyvää joulua!

Joulukuvaukset olivat yhtä "onnistuneita" kuin tavallisestikin, ainoa säällinen posettaja oli tällä kertaa Tiiti. Huomattavasti onnistuneempia joulukuvia abysompuista voi katsella ja jakaa mm. Instassa tunnisteella #somakissjoulu19. Myös "ei mennyt niin kuin Strömsössä" -tyyppiset otokset, kuten nämä tässä alla, ovat tervetulleita. 😁


Oikein hyvää, rauhallista, vauhdikasta (tai millaista joulua kukakin haluaa viettää) kaikille! 😀

perjantai 29. marraskuuta 2019

Viikonlopun näyttelykuulumisia

Viime viikonloppuna oli ns. kotinäyttely, eli Turun rotukissayhdistyksen jokasyksyinen näyttely täällä Turussa. Koska näyttelyyn ei tarvitse sen kummemmin matkustaa, ei näyttelypäiviin tule pitkiä ajomatkoja muun lisäksi, mutta jostain syystä Turun näyttelyihin tulee aina kaikenlaista muuta puuhaa varsinaisen näyttelyn oheen. Esimerkiksi rotuyhdistyksemme rotupöytä käydään kasaamassa jo perjantai-iltana ja samalla varaillaan omille ja tuttujen kissoille paikkoja häkkiriveistä, missä aina tuppaa muutama tunti menemään.

 Rotupöytä bannereineen pystyssä, muuten on vielä hallissa tyhjää.

Lauantaina mukana oli Silmu, joka sai sertinsä ja valmistui näin ollen titteliin Grand International Champion. Varsinkin korkeimpiin titteleihin valmistuville kissoille on usein tapana pitää näyttelyissä "juhlat", joissa skoolataan kavereiden kanssa ja usein myös syödään herkkuja. (Kissat saavat toki myös omia herkkujaan.) En lopulta harkinnasta huolimatta ollut varannut Silmulle mitään (koska rotupöytä ja laiskuus jne. perjantaina), mikä olikin hyvä. En juhlista titteleitä ennen kuin olen saanut käteeni arvostelusetelin, jossa titteli seisoo mustana valkoisella. Mitä lie taikauskoa tämä, mutta parempi katsoa kuin katua. Arvosteluseteleiden tulossa kesti niin kauan, että suurin osa ihmisistä oli siinä vaiheessa jo ehtinyt lähteä näyttelystä, joten aika ankeat juhlat olisi tullut. 😂 No, pääsin osallistumaan sunnuntaina toisiin valmistumisjuhliin, joissa skoolattiin samalla myös Silmulle.

Laiska ihminen ei vaivautunut edes valmistumisjuhlia järjestämään, joten kostoksi en varmasti katso kameraan päinkään.

Sunnuntaina minulla ei ollut teknisesti ottaen ollenkaan omaa kissaa mukana, kun Silmun sininen poika Eppu tuli näyttelyyn oman ihmisensä kanssa. Eppu oli toista kertaa näyttelyssä, nyt jo nuorten luokassa. Nuorten luokan ikäraja tuli kätevästi täyteen juuri samana päivänä jona näyttely oli, lauantaina Eppu olisi ollut vielä pentuluokassa. Eppu on ikäisekseen melkoisen iso, joten sen puolesta olikin sopivampaa edustaa nuorissa kuin pennuissa. Tuomari tykkäsi etenkin Epun väristä ja ilmeisesti muustakin, sillä hän nominoi Epun eli valitsi sen tuomarin parhaaksi! Meitä ihmisiä taisi jännittää paneeli paljon enemmän kuin Eppua, joka näytti ottavan sen aika rennosti, ihan kuin olisi ennenkin mukana ollut. Toki pöydältä piti yrittää livistää, onneksi assarilla oli nopeat refleksit. 😁

Eppu paneelissa. (Kuva Tessa.lv, jonka sunnuntaina ottamat kaikki paneelikuvat löytyvät täältä.)

Epun isällä Deanilla oli sunnuntaina näyttelyssä kaksi muutakin jälkeläistä, joten se sai kokoon siitosluokan ja oli kategorian paras siitosuros!

perjantai 8. marraskuuta 2019

Tilhi katselee tilhiä

Tilhet ovat lempilintujani, tai ainakin yksiä monista niistä. Siksikin minulla on myös Tilhi -niminen kissa. Myös Tilhi pitää kovasti tilhistä, joskin varmaan hieman eri syistä kuin minä. Tänään pihaan pölähti iso parvi tilhiä. Taitavat olla lähialueiden pihlajanmarjat jo lopussa, kun puuhun jääneet omenatkin kelpaavat.

Omentoita suurempi houkutin on kuitenkin juoma-/kylpyallas. Hieman huvittavan näköistä, kun koko parvi yrittää tunkea sinne yhtä aikaa. Aika kiukkuisesti tilhet näyttävät myös puolustavan omaa kylpyoikeuttaan. No, kukapa siitä tykkäisi, jos joku toinen yrittäisi änkeä yhtä aikaa pesulle omalla vuorolla!

Tilhi ei ole kiinnostunut kylpemisestä itse, mutta katselee kyllä mielellään kylpeviä tilhiä.

perjantai 25. lokakuuta 2019

Nyt kytätään...

En ole BB:a katsonut, mutta ohjelman mainostunnari sopii Silmun päiväohjelmaan kuin nenä päähän. Siinähän hoetaan, että: "nyt kytätään, nyt kytätään..." Isoveljen sijaan täällä pieni kissa valoo oravien ja lintujen puuhia jos ei nyt ihan 24/7, niin monta tuntia päivässä kuitenkin.

Laitoin linnuille jo talipötkön tarjolle, vaikka vielä aika lämmintä onkin. Oraville ei ole vielä keinoruokintaa, mutta keräilen niille tammenterhoja puistosta. Homman huonoina puolina on a) joka puolelta pihaa löytyvät tammen taimet ja b) ihmisten melko oudoksuvat katseet terhoja keräillessä. Hyödyt ovat kuitenkin näitä suuremmat. Laitan terhot kaivon kannen päälle, jonne on kissatarhasta hyvä näkyvyy. Oravat käyvät hakemassa yhden terhon kerrallaan ja kipittävät hautaamaan sen jonnekin päin pihaa. Kissojen, etenkin siis Silmun, mielestä tämä on about jännintä maailmassa. Silmu jaksaa kököttää tarhassa paikoillaan tuntikaupalla katsomassa oravatelkkaria.


Kuten näkyy, ihan kaikki terhot eivät päädy oravien suuhun, vaan unohtuvat kätköihin. Tai ehkä tämä on vinkki oravilta, että pihassa olisi hyvä olla tammi tai pari? Tai sata..?

Silmullakin on rajansa. Jos sataa kunnolla vettä, niin oravat saada olla ihan keskenään ulkona. Onneksi ikkunastakin voi tarkkailla pihan menoa.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Hiljaiseloa

Pennut, joiden nimiksi tuli Leo (riista) ja Eppu (sininen), muuttivat uusiin koteihinsa elokuussa. Sen jälkeen täällä on ollut hyvin, hyvin rauhallista. Jopa niin rauhallista, ettei ole ollut oikein mitään kerrottavaa blogiin. 😁 Näyttelyihin palattiin ensin Auran kanssa ja nyt myös Silmun, vaikkei sillä vielä kummoinen turkki olekaan. Aura aloitti alusta kastraattiluokassa ja Silmun kanssa on seuraavaksi kiikarissa leikkaamattomien toiseksi korkein titteli eli GIC.


Syksykin on tullut, mutta Silmun ulkoilukausi sen kun jatkuu. Toisten (kuten Tiitin) mielestä kylminä ja/tai sateisina päivinä lintuja on huomattavasti mukavampi tarkkailla ikkunasta.

"Omenoita? No hyi kettu."

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Valjasteluharjoituksia

Yleensä en ole totuttanut pentuja valjaisiin, ei ole yksinkertaisesti aika ja kädet riittäneet. Kun näitä nyt on vain kaksi, niin olemme ehtineet sitäkin kokeilla. Valjastellessa tulee niin paljon kaikenlaista uutta ihmeteltävää vastaan, että siinä meinaa pienen pennun pää mennä ihan pyörälle ja energiaa kuluu kiitettävästi.


Valjaat ja etenkin hihna ovat vielä hieman epäilyttävät ja niitä täytyykin säännöllisesti muistaa kurittaa.

Nyt kun pennuille on selvinnyt, että tarhan takana on lisää maailmaa, sinne myös halutaan jatkuvasti. Kun toisen kanssa valjastelee, toinen piippaa verkon takana.

"Haluan UUUULOOOOOSSS!"

Edit. Kokeillaanpa lisätä piippausvideokin. 😀

Aikuisten kissojen täytyy tietenkin myös välillä väkisin änkeä mukaan, mikä lievästi sanottuna nostaa vaikeuskerrointa. Sinne tänne höntyilevä pentu on jo ihan yksistäänkin riittävän haastava ulkoilutettava.

Mamma vahtii.

Saanan ilmeestä voi varmaan päätellä, kuinka "mielissään" se on pienestä valjastelukaverista. 😁

Välillä löytyy aarteita. Sulka oli vielä hauskempi kuin aiempi hittilöytö (käpy).