tiistai 31. toukokuuta 2016

Isompia kissoja

Rotuyhdistyksen kevätkokouksen yhteydessä järjestettiin retki Korkeasaareen, jossa näimme hieman isompia kissoja. Suhtaudun eläintarhoihin ristiriitaisin fiiliksin: toisaalta arvostan eläintarhojen tekemää suojelutyötä ja erityisesti lasten on hyvä nähdä erilaisia eläimiä. Halu esimerkiksi tiikereiden suojeluun herää todennäköisesti ihan eri tavalla elävän tiikerin nähtyään. Mutta varsinkin isojen petoeläinten kohdalla tulee väkisinkin surku siitä, että ne joutuvat elämään vankeudessa. Ja tietenkin siitä, että monilla lajeilla ei ole luontaisilla asuinalueillaan kummoisiakaan elinmahdollisuuksia. (Edellä linkatun AMUR-hankkeen lisäksi kissapetojen suojeluun voi osallistua esimerkiksi WWF:n kummina.)

Lumileopardinaaras sai ruokaa

Eläintarhasta saa myös hyviä ideoita kissatalouden sisustukseen. Esim. tämmöinen taso, vähän pienemmässä mittakaavassa tosin, miellyttäisi varmasti myös kotikissoja.

Amurinleopardiuros partiokierroksella

Amurintiikerit olivat juuri saanee jälkikasvua. Kameran zoomi ei riittänyt oikeiden tiikereiden kuvaamiseen, mutta tiikeripatsaaseen kyllä. Huomatkaa yhden pennun selvästi erottuva sukupuoli. ;)

Muitakin eläimiä katseltiin:

visentti

kuningasmerikotka

karhu

Riikinkukoilla oli ns. kevättä rinnassa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Robokala meets pennut

Pennutkin pääsivät tutustumaan robokalaan, joka olikin pentujen mielestä vallan hauska juttu. Kuvaamisesta ei oikein tullut mitään, mutta otin kalastuksesta myös pari videota (alinna). Robokalan huono puoli pentujen(kin) mielestä on se, että kala ui vedessä, joka on märkää.


video

video

tiistai 24. toukokuuta 2016

Ensimmäistä ja viimeistä kertaa ulkona

Päästin pennut tutustumaan tarhaan ennen sen purkua pari kertaa. Voi että niillä olikin hauskaa! Kuvien ottaminen oli hieman haastavaa, koska pennuilla oli hirveä vauhti päällä ja lisäksi kamera tarkensi usein johonkin aivan muuhun kuin pentuun. (Hei te kameroita kehittelevät tyypit, automaattinen kissanetsin ja -tarkennin olisi huippujuttu kamerassa. :D)


Vaikka pennuilla oli tarhassa huippuhauskaa, niillä on myös sisällä niin hauskaa, että tuskin taitavat koko tarhaa enää edes muistaa. Aikuisten sen sijaan on vaikea ymmärtää, miksei ulos enää pääse. Yllättävän vähän ne kuitenkin ovat ovella maukunueet. Valjasteluharjoituksetkin on taas aloitettu uudestaan. Alla pentujen esimerkkivideo siitä, miten sisätiloissa voi pitää hauskaa:

video

tiistai 17. toukokuuta 2016

Terassihauskaa

Ensi viikolla taloyhtiössä alkaa salaojaremontti, jonka ajaksi terassi ja kissatarha pitää luonnollisesti purkaa. Tulee olemaan "hauskaa" yrittää selittää kissoille, ettei ulos voi mennä. Rempasta johtuen en alun perin aikonut tutustuttaa pentuja terassiin ollenkaan, mutta voitte varmaan arvata, miten siinä kävi. Ne vaan tulivat rynnäköllä ulos.

Catmax-hauskaa

Muuten vaan hauskaa

Painia

Riite aka herra Harmaa

Silmu

Sula

Routa

maanantai 16. toukokuuta 2016

Väsy

Meillä on ollu viime päivinä siis niinku Tosi Rankkaa! Ensin meillä kävi monta kivaa kissatätiä, jotka leikitti meitä niin paljon, että oltiin ihan poikki koko loppupäivä.

Penan ja Punkun ihminen otti meistä paljon kuvia, alla yksi niistä. Siinä me ollaan terassilla, jonne me päästiin vähäksi aikaa leikkimään. Siellä oli tosi hauskaa!

Sit tänään me oltiin jossain ihme paikassa, jossa semmonen täti tutki meitä kauheesti ja pisti piikeillä. Se ei ollut yhtään niin kivaa kuin kissatätien kanssa leikkiminen, mutta ei me sitä pitkään jaksettu kuitenkaan murehtia, kun päästiinkin aika pian takas kotiin. Mut oltiin taas aika poikki.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vapaus!

Sunnuntai-iltana päästettiin pennut koko asuntoon. Ai että se olikin hauskaa! Varsinkin herra Harmaa otti lisääntyneestä juoksutilasta kaiken ilon irti ja veti Auran kanssa rallia ees taas.

Kiipeilypuukin löytyi heti. Ylhäällä vasemmalla Sula, oikealla Routa. Alempana vasemmalla herra Harmaa ja oikealla Silmu.

Yhteispotretti Tiiti-emon kanssa.

Sohva on ihan paras nukkumapaikka.

 Videon myötä terkkuja verhomestari Punkulle! Me ei ihan saatu suihkuverhoa alas, vaikka yritys oli kova. Ihminen nosti sen sitten jonnekin ylös, ettei me enää yltetty siihen. Hö.
video

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kuvia aurinkoiselta päivältä

Kuvailin eilen pentuja, kun aurinko paistoi sopivasti keittiöön. Osaan kuvista tuli vähän liikaakin valoa, mutta ei pidä valittaa, kun kerrankin valoa on tarpeeksi. :)

Vasemmalla Sula, keskellä Silmu, oikealla Routa ja etualalla herra Harmaa.

Tytöt (vas. Silmu, oik. Sula)

Silmu

Sula

Routa

herra Harmaa

Herra Harmaa on selättänyt Silmun ja näyttää kovasti tyytyväiseltä itseensä. :D

Routa

Pojat