maanantai 24. joulukuuta 2018

Hyvää joulua!

Kaikille oikein hyvää, rauhallista, vilkasta, makoisaa, laiskaa eli juuri sellaista joulua, kuin kukakin haluaa viettää!

tiistai 11. joulukuuta 2018

Jännä (ja vähän pelottava) pihavieras

Pihassamme on ruvennut käymään kettu. En tiedä kuinka usein se todellisuudessa käy, ehkä jopa päivittäin. Satuin katsomaan yhtenä päivänä ikkunasta ulos juuri sopivasti, kun punaturkki oli pihavisiitillä.

Tänään olisi kettu jäänyt muutoin huomaamatta, mutta arvasin sen olevan pihassa, koska Silmu tuli tarhasta sisään sellaisella vauhdilla ja metelillä, ettei asiasta voinut erehtyä. Kettu on selvästi pienen kissan mielestä sen verran pelottava asia, että on parasta mennä suoraa päätä sohvan alle piiloon.

Itse olen kettukaverista vallan riemuissani! Kettu ei valitettavasti halunnut kameralle poseerata, vaan hipsi muualle heti, kun huomasi minut. Ehkä joku toinen kerta on parempi tuuri.