lauantai 30. heinäkuuta 2016

Vuosittainen tuplamerkkipäivä

Tänään on vuosittainen tuplasynttäripäivä, Riina ja Saana kun ovat syntyneet samana päivänä, Riina toki kaksi vuotta aiemmin kuin Saana. Riina täyttää tänään 12 vuotta ja Saana täyden kympin. :) Synttärityttöjen kuvaaminen on noin niinkusta periaatteessa hyvin helppoa: nostetaan pihalle tuoli, odotetaan kissan hyppäämistä tuoliin (Saana hyppää myös merkistä) ja kuvataan. Käytännössä mm. erilaiset kuvaus"apulaiset" hieman häiritsevät puuhaa.

Saana poseeraa.Huomatkaa tuolin alla hiipivä kuvausassari.

Häivy, tää on aikuisten hommaa!

No nyt saa olla rauhassa.

Osaan mäkin poseerata!

Riina ei ollut oikein innostunut poseeraamaan naama kameraan päin, liekö halunnut esitellä pitkää (heh heh) häntäänsä?

Jonkinlainen naamakuvakin saatiin.

Kuvaussessio päättyi äkisti, koska portin takana oli naakkoja.

Asiat tärkeysjärjestykseen! Nih.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Tarha palautuu pikkuhiljaa

Kissatarhan sisustus hakee vielä lopullista muotoaan, mutta tärkeimmät elementit alkavat jo olla paikoillaan. Käyttäjät vaikuttavat tyytyväisiltä.

Ison osan maa-alasta peittää "kissaterassi", joka on rakennettu puretun ihmisterassin laudoista. En ollut alun perin terassipohjasta kovin innoissani (pidän maapohjasta enemmän, vaikka se toki on vähemmän hygieeninen), mutta pienen totuttelun jälkeen se on ihan kiva. Osa tarhasta on kuiten edelleen maapohjalla, joten kissat voivat syödä tarhassa heinää, noin niin kuin periaatteessa ainakin. Olen istuttanut tarhaan muutamia ruohotupsuja, mutta ruohonsyönti hoidetaan mieluiten muualla, koska ruohohan on aina vihreämpää aidan toisella puolella. ;)

Mies rakensi samoista laudoista myös kaksikerroksisen kissamökin. Mökin tutkiminen oli niin vauhdikasta puuhaa, ettei kamera oikein pysynyt vauhdissa mukana.

Mökin päällä on mukava nukkua, erityisesti Auran ja Silmun mielestä.

Seinillä on pari tasoa.

Ja verkon edessä pitää tietenkin olla istuskelupaikkoja.

 

Uudistin muuten blogin bannerin, mitä mieltä? Kiva, ei kiva? 

Ihan ite tein, ja tunnetustihan itse kun tekee, tulee sellainen kuin tulee. ;) Oma tekninen osaaminen ei valitettavasti ole kovin korkealla tasolla, mutta halusin silläkin uhalla uudistaa bannerin. Vanha oli kiva, mutta aika aikaansa kutakin. :)

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Kuvatuksia

Olen jahdannut kissoja kameran kanssa saadakseni jotain lähetyskelpoista Somakissin kesäkuvakisaan. Alla muutamia kuvia, joita en taatusti lähetä yhtään mihinkään...

Aura: Ai tälleenkö tässä piti pönöttää? Silmu: Emmääjaksa...

Riina: Hajaantukaa te muut eri suuntiin, niin minä otan sillä aikaa jonkun tyhmän ilmeen. Loppuupahan kuvaaminen lyhyeen.

 Tässä emo ja pentu ovat söpössä vuorovaikutuksessa.

 Tässä taas mummo ja pentu... Beisa: Minä syön nyt ruohoa.

Oikeasti söpöä, mutta Aura näyttää syöneen Silmun toisen korvan.

Silmu: Tuliks nyt hyvä ilme?

Just joo...

Aura: Piiloudunpa ovelasti tänne kasvillisuuden taakse.

Mikään ei kaunista beigen sompun turkkia kuten mullassa kieriskely.

Päätettiin kokoontua tänne pihan epäsiisteimpään nurkkaan ihan sun iloksesi!

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kuvakisa ja -korvikset

Somakiss on julistanut kesäkuvakisan, joten kaikki jäsenet lähetelkäähän kivoja kesäisiä kuvia abysompuistanne kisaan mukaan! Lisätietoja löytyy myös yhdistyksen fb-sivuilta. Mainoksen mannekiinina komeilee meidän Saana. :)


Kuviin liittyen tilasin custom-korvikset Tiitin kuvalla. Näistä tuli tosi ihanat, tykkään kovasti! :) Toimituskin oli tosi nopea. (Tulihelmi)

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Aitojen ihanuudesta

Enpä olisi uskonut, että kaipaisin aitoja näin syvästi. Ihanat kapistukset, jotka mahdollistavat kissojen ulkoiluttamisen pihalla. Aidat laitettiin eilen paikoilleen. Ne kaipaavat vielä maalausta, joten kissatarhaa ja kukkapenkkejä ei ihan vielä pääse valmiiksi asti laittamaan, mutta tarhakin on jo aluillaan. Kissojen kanssa kävimme aamulla ihmettelemässä muuttunutta pihaa.

Kissatarha on toistaiseksi aika ankea näky.

No ei hääviltä näytä.

Siis ei kai tää tällaiseksi jää?

Nää laatat on kivat kyllä.

Täälläkin on kaiveltu jotain.

Lautakasa keskellä pihaa?

Nuoriso, johon myös Tiiti näköjään kuuluu, innostui leikkimään.

Silmu löysi hämähäkinseittiä.

Orava..?

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Featuring: limppuasento

Muistatte varmaan kiinantalokorvat? Jos ette muista, tässä tulee kertaus. Lisäksi esittelyssä limppuasento, aka my cat haz no legs. ;)

Silmu edessä limppuna, Aura takana esittelee epäsymmetristä kiinantaloa. :D

Alla Silmu limppuna ja korvat hyvin leveänä kiinantalona. Keltainen on btw keskeneräinen villapaitani, eikä mikään kissan makuualusta.

Poteito, potaato, en näe asioilla mitään eroa.

 Minä sulle kiinantalot näytän!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Valjastelun oppitunti

Rotuyhdistyksellämme Somakissilla on kätevä pentuvaljaslainaamo, josta saa panttia vastaan lainata Vänttisen valjaat pennulle sopivassa koossa. Pikkuruiset valjaat sopivat kissalle niin vähän aikaa, ettei omia oikein kannata ostaa. Toisekseen sitähän ei koskaan tiedä, ihastuuko pentu valjasteluun vai ei. Silmun mielestä ulkona oli sinällään oikein mukavaa, mutta valjaat olivat ihan järkyttävät ja aiheuttivat takajalkojen halvaantumisen.

Siis nää päällä pitäis muka kävellä? Ei pysty!

Ihme narukin tässä...

Eikö vois vaan juosta ilman näitä?

Ihme valitusta, sen kun vaan kävelee. Näin helppoa se on.

Toi perässä roikkuva ihminen tosin vähän hidastaa kävelyä välillä...