Sivut

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Lisää pieniä sinisiä

Beisan synnytys ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta lopputulos oli kuitenkin onnellinen. :) Synnytys käynnistyi ihan Kissaliiton kalenterin mukaan keskiviikkoiltana. Ensimmäistä pentua ei kuitenkaan ruvennut kuulumaan ponnistelujen jälkeen, joten lähdimme päivystykseen. Ensimmäinen pentu oli jo pitkällä tulossa, eikä ollut jumissa, mutta ei vaan jostain syystä tullut ulos. Ultrassa näkyi kahden vielä kohdussa olevan pennun sykkeet, joten eläinlääkäri antoi Beisalle oksitosiinipistoksen. Pelkäsin tässä vaiheessa tuloillaan olevan pennun olevan kuollut, koska se oli joutunut olemaan kanavassa jo pitkään. Sen sykkeitä ei ultrassa näkynyt, koska se oli jo liian pitkällä kanavassa.

Pistoksesta varmaan alle vartin päästä pentu syntyi varsin elävänä. :) Toinen pentu tuli jonkun ajan päästä itsekseen ja lopulta kolmaskin saatiin maailmaan. Röntgenillä vielä varmistettiin, ettei kohtuun ole jäänyt ketään ja sitten saimmekin luvan lähteä kotiin. Tässä vaiheessa kello oli jo yli kahden yöllä, joten kaikki olimme hyvin väsyneitä.

Kaksi ensimmäisenä syntynyttä pentua olivat oppineet imemään jo eläinlääkäriaseman pöydällä. Kolmaskin sai jutun juonesta kiinni kotona. Beisa rupesi heti kotiin päästyämme hoitamaan pentuja sangen tyytyväisen näköisenä omassa pesälaatikossaan.

Pentuja syntyi kolme sinistä, alustavasti kaksi tyttöä ja poika. :)



1 kommentti:

  1. Oi, onnea Beisalle! Onpa jotenkin onnellisen näköinen kissa kuvissa. :)

    VastaaPoista