Sivut

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Höpinää näyttelyistä ja kuvia ihan muusta

Viime viikonloppuna olimme Turokin kissanäyttelyssä Turussa kahtena päivänä. Kissoja mukana oli kaikkiaan kolme, lauantaina Aura ja Beisa ja sunnuntaina Beisa ja Saana. Molempina päivinä mukana oli siis tytär-äiti -parivaljakko. Lauantaina sekä Aura että Beisa pääsivät värin parhaan valintaan, mikä on sekä sinisillä että beigeillä harvinaista herkkua. Beisa ei beigekastraattien kisassa pärjännyt (voiton vei Beisan poika Marius, joka oli hienosti myös tuomarin paras!), mutta Aura oli leikkaamattomien sinisten somppujen värin paras! Hirmu hieno värin paras näätä! <3 Aura sai myös ihan ekan sertinsä. Lilia valmistui lisäksi hienosti PR:ksi.

Sunnuntaina Beisa sai viimeisen sertin luokassaan ja valmistui PR:ksi. Tämän jälkeen Beisa saakin jäädä näyttelytouhuista eläkkeelle, se kun ei puuhasta oikein pidä. Saana kävi myös hakemassa sertinsä hieman korkeammassa luokassa. Kaikkiaan oli oikein kiva viikonloppu (paljon oli tuttujakin näyttelyssä), vaikka sunnuntaina alkoikin iskeä jo näyttelyväsymys. Ei se sitten pitkään kestänyt, ilmoitin Auran samoin tein Hyvinkäälle Eryn näyttelyyn lauantaille ja Tiitin kanssa on tarkoitus mennä kesällä oikein ulkomaille.

Koska näyttelystä ei ole kuvia, hyvin loogisesti kuvituksena muutama ulkoilukuva kissoista. :D

Tiiti

Beisa

Aura

Saana

2 kommenttia:

  1. Ai että! Mekin oltiin Turussa. Harmi ettemme älynneet teitä etsiä. Mutta Hyvinkäällä lauantaina uusi mahdollisuus.. tulen ainakin Cinnan kanssa! Ihanat ulkoilukuvat by the way..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, no kiva! Toivottavasti olla siellä tarpeeksi kauan yhtä aikaa, kun se on drive-in.

      Poista