Sivut

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Mönkeröisten kuulumisia

Suurin osa pentueista on meillä kulkenut yhteisnimityksellä "mönkeröiset" siihen asti, että pentujen liikkumismuotoa ei voi enää mönkimiseksi kutsua. Siitä eteenpäin niillä on joku muu yhteisnimitys, mutta se vaihtelee pentueittain. Esimerkiksi B-pentue, josta Tilhi on, kulki nimellä "tiitiäiset", mistä johtuen kotiin jääneen Tilhen lempinimeksi vakiintui Tiiti.

Mönkeröisille kuuluu hyvää, kasvavat kovaa vauhtia. :) Näiden kuvien välillä on kolmen päivän ero:

Huomaatte varmaan, että yksi pennuista on muita harmaampi. Se ei ole sininen, vaan riista niin kuin muutkin, sillä on vain jäänyt turkin väri kehittymättä. Ilmiön nimi on "fever coat", koska sen uskotaan johtuvan siitä, että emolla on odotusaikana ollut jokin infektio. En oikein tiedä uskonko ainakaan täysin tuohon selitykseen. Jos se johtuisi infektiosta, miksi se vaikuttaisi vain yhteen pentuun? Johtui mistä johtui, ilmiö on kuitenkin suht tavallinen. Googlaamalla "fever coat" löytyy hauskannäköisiä kuvaesimerkkejä vastaavista pennuista. Fever coat -pennuista tulee aikuisina saman värisiä kuin muistakin, harmaa väritys häviää pentuturkin karistua.

Äidin vieressä nukkumassa

Tiiti tauolla

4 kommenttia:

  1. Voi ihanuuksia. Meni taas ihan sössöttämiseks täällä. :D
    Ois se aika outoa jos tuo turkin väri ois johonkin emon tulehdukseen yhteyksissä kun silloin vois aatella, että kaikilla pennuilla ois samanlainen turkki. Mut luonto on ihmeellinen, niin mistäpä näistä tietää.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea pikkuisista! <3 Tämä sun blogi on kyllä ihan huippu! Mukavaa päästä seuraamaan somppujen arkea. :)

    VastaaPoista