Sivut

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

ABY-SOM Breed BIS ja erkkari 1.10.2016

Eilen URKin näyttelyn yhteydessä järjestettiin siis ABY-SOM Breed Best In Show ja lisäksi Somakiss ry:n erikoisnäyttely. Breed BIS tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseisen rodun (tai tässä tapauksessa kahden rodun, koska sisarrodut kuten somali ja abessinialainen lasketaan BBISissa yhdeksi roduksi) edustajat eivät osallistu tavalliseen paneeliin ollenkaan, vaan kilpailevat toisiaan vastaan omassa BBIS-paneelissaan. Jotta BBIS toteutuisi, näyttelyyn täytyy osallistua 50 kyseisen rodun edustajaa ja lisäksi 50 saman kategorian muun rotuista kissaa. Abysomppujen määrä meni heittämällä yli, abyja kun ilmoittautui näyttelyyn 51 (eli olisivat yksistäänkin täyttäneet ehdon!) ja somppujakin huimat 41! Erikoisnäyttely taas on epävirallisempi tapahtuma, jossa kissat kilpailevat näyttelyä varten päätetyissä erikoisluokissa, jotka voivat olla leikkimielisiäkin.

Itselläni mukana oli kolme kissaa (Saana, Aura ja Silmu), jotka osallistuivat sekä perusarvosteluun että erikoisnäyttelyn luokkiin, joten kiirettä piti koko päivän! Sinällään oli kyllä hauskaa, että tekemistä riitti koko päivän (normaalinäyttelyn odottelun sijaan), mutta harmittamaan jäi, etten ehtinyt yhtään esitellä kissoja yleisölle tai edes jutella kaikkien tuttujen kanssa.

Näyttelyssä en kuvia ottanut, koska paikalla oli (huomattavasti!) parempiakin kuvaajia, kuten Tessa ja Kissankujeita-blogin Sonja.

Tessan tähtäimeen oli osunut paneelissa hienosti edustanut Taiga (Foxkiss Athene noctua) (Linkki Tessan BBIS-paneelikuviin)

Sonjan kuvista löytyi Taigan tytär Lilia (Foxkiss Charina trivirgata)...

...ja Silmu (LOL kieli! :D)

Omista kasvateista BBISin puolella parhaiten pärjäsi paneeliin päässyt Taiga (joka oli myös VP!). Auran (ja Lilian ja Tiuhdin) isä Mori oli paras ABY-SOM siitosuros! (Myös ainoa, mutta eihän se ole Morin vika, jos muita ei ollut. ;)

Erkkarin puolella Silmu pärjäsi hienosti Paras ticking (SOM) -luokassa ollen toinen! Tiuhti (Foxkiss Canis lupus) oli ansaitusti luokan paras. :) Ensimmäistä kertaa näyttelyssä ollut Silmun veli Kamu (Foxkiss Elephas maximus) voitti Rodunomaisin vartalo -luokan ja pärjäsi hienosti myös Lumoavimmat silmät -luokassa!

Silmu sai hienon ruusukkeen lisäksi palkinnoksi Arja's art -lahjakortin, jolla lunastin Silmulle valjaat. Lisäksi saatiin hieno MAKEE design -tassuheijastin. Yritin saada Silmua poseeraamaan palkintojen kanssa, mutta se ei oikein sujunut... :D

Saana olisi poseerannut nätisti

Ruusuke

Teetätin erkkaria varten kaikenlaisia extrajuttuja, jotka haluan myös esitellä. aCat & liCat ideoivat hienon kasvateille annetun kettulelun, joka ainakin meillä on ollut suosittu. (aCat & liCat ottavat muuten mielellään vastaan kuvia tyytyväisistä asiakkaista, joten pistäkää mulle tai heille kuvia, jos sellaisia löytyy!)

Pusselin Jutta teki kissojeni kuvista (hyvin nopealla aikataululla) ihanan korun. Koru on kaulakoru, mutta käytin sitä näyttelyssä rannekoruna, jona se toimii myös hyvin, kun kieputtaa pari kertaa ranteen ympäri. Kuvissa vasemmalta Aura, Tiiti ja Saana.


Varmaan unohdin kaikenlaista, joten voi olla, että näyttelytunnelmiin palaillaan myöhemminkin. :D

Onnea kaikille BBISin ja/tai erkkarin puolella menestyneille ja iso kiitos kaikille mukanaolleille! :)

6 kommenttia:

  1. Oli hirmuinen määrä upeita kisuja paikalla. Hienosti meni näyttely sun kasvateilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Kiitos ja onnittelut myös Punkulle! :)

      Poista
  2. Kiitos Elina! Ihanaa miten paljon extrajuttuja olit suunnitellut ja valmistellut näyttelyä varten, ja että mekin saimme olla osa Foxkiss-perhettä.
    Sun paita jäi esittelemättä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Paita on ollut itse asiassa jo kolmessa näyttelyssä ja alkaa sitä myötä olla jo sen näköinen, ettei sitä kehtaa enää esitellä. :D

      Poista
  3. Teillähän meni hyvin ja olisi varmasti ollut kiva päivä tuolla! Hauska katsella noita kuvia, kun on niin monta saman rodun aikuista edustajaa ja voi sitten tarkastella eroavaisuuksia eri kissojen välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Harvemmin pääsee näin montaa saman rodun edustajaa yhtä aikaa näkemään.

      Poista