Aura ja linnut

Aura on kova tyttö tarkkailemaan lintuja. Lajintunnistus ei ehkä ole ihan kohdallaan vielä, mutta erilaisia linturyhmiä se osaa kuitenkin hahmottaa. Esimerkiksi pihapuussa yllättäen vieraillut hippiäinen aiheutti selvästi voimakkaamman reaktion kuin jokapäiväiset tali- ja sinitiaiset. Tokihan kissakin nyt erottaa Suomen pienimmän linnun tuikitavallisista tiaisista!

Pikkulinnut siis kuuluvat luokkaan "tykkään". (Hippiäinen ehkä vielä erikoisluokkaan "tykkään tykkään!!") Joutsenet sen sijaan joutuvat osastoon "en tykkää". Aura säikähti tässä päivänä muutamana pihan yli matalalta lentänyttä kovaäänisesti toitottavaa muuttoparvea. Sinänsä tietysti huvittavaa, että Aura-niminen kissa pelkää joutsenauraa, mutta... Onnekseen se ei syntynyt C-pentueeseen ja saanut nimekseen Cygnus cygnus. :D

Naakat on tosi jänniä. Tässä me vaanitaan niitä Riina-tädin kanssa ihan matalina, niin ne ei huomaa meitä.

Hippiäisten ja naakkojen jännyydestä huolimatta Auran lempilintu lienee kuitenkin Tilhi. :)

Auran päivä

Ihminen nousi taas ihan liian myöhään avaamaan kissanluukun. Tarhaan on tosi tärkeää päästä heti aamulla tarkastamaan, ettei sinne vaan ole mennyt yön aikana lintuja tai oravia. (Itse asiassa en tiedä ihan tarkkaan, mikä se sellainen orava on, mutta oon kuullut isompien kissojen puhuvan niistä ja ne kuulostaa tosi jänniltä.) En syönyt aamupalaa, kun se oli pahaa. Ja myöhässä, niin siksikään en syönyt. Kun oli liian kiire ulos.

Seuraavaksi kesti taas iän kaiken, että ihminen sai hilauduttua ylös sohvalta ja tultua meidän kanssa takapihalle. Jostain syystä sen pitää aina tulla meidän kanssa sinne, ihan niin kuin me ei muka osattais ite olla siellä. Saana-mummi meinas kiivetä puuhun ja ihminen huus sille. Varmaan oli kateellinen, kun ei ite osaa kiivetä. Mä vähän säikähdin ja juoksin sisälle, mutta tulin kyllä heti takaisin, kun ulkona on kuitenkin niin jännää.

Sit mä löysin tälläsen tosi oudon kiipeilypuun, johon oli aika hankala kiivetä. En ihan tajua, kuka on tämmösen suunnitellut. Ihminen ei tykännyt siitäkään, että mä yritin kiivetä tähän. Se on kyllä jotenkin tosi kiree tyyppi.

Aurinko paistoi ja se oli kivaa. Ihminen tosin häiritsi auringosta nauttimista huitomalla kameralla ja hokemalla, että kato tänne, kato tänne. No mä kuule katon ihan mihin lystään, eikä siellä sun suunnassas ollut mitään katottavaa edes!

Sit tultiin sisään (ihan liian pian) ja mä vähän juoksin ees taas sisällä ja leikin Tiitin kanssa. Yritin myös leikkiä isompien kissojen kanssa, mutta ne ei oikein tykkää mun leikeistä. Mokomat nipot. Söin ruokaa, vaikka se oli samaa kuin aamulla tarjottu, eli ei edelleenkään hyvää, mutta oli kauhee nälkä. Mieluummin söisin pelkkiä kananameja, mutta ihmisen mielestä pitää syödä myös "kunnon ruokaa". Pah. Kyllä kai nyt kana on kunnon ruokaa, eikö?

Ruuan jälkeen rupesikin väsyttämään ja nukuin eri paikoissa ja eri asennoissa, yksin ja Tiitinkin kanssa välillä, vaikka sen kanssa onkin vähän ahdasta. Siinä se päivä sitten menikin. Huomenna taas uusiksi!

Piilosilla

Jaahas, minneköhän ihmeeseen Tiiti oikein meni piiloon, en osaa kyllä yhtään arvata...

Sä oot NIIN helppo!

BANZAIIIIII!!!

Tässäpä sulle vähän käpälää!

Nytpä löysin tosi ovelan piilon, täältä se ei taatusti mua löydä.

BANZAIIIIII!!!

Huh huh, pitää huilata välillä.

Kissakasautumia

Kissoilla on taipumus kasautua samaan paikkaan keskenään ja tietysti myös ihmisten kanssa. Esimerkiksi keittiöön suunnataan usein porukalla norkoilemaan ruokaa ja seurailemaan, mitä siellä tapahtuu.

Kolmen sukupolven norkoilua. Takana Saana, edessä oikealla Saanan tytär Beisa ja vasemmalla Beisan tytär Aura.

Sohva ja sen ympäristö on myös suosittu kasaantumispaikka. Joskus sinne on jopa vaikea mahtua itse istumaan. Kaikkein suosituin paikka on tietenkin se nurkka, jossa myös minä tykkään eniten istuskella.

Etualalla Aura, keskellä yrmyilee Riina ja taustalla arkun päällä loikoilee Tiiti.

Tiiti

Riina (Ei täällä mitään kissoja ole!)

Aura

Auralla on viime aikoina pitänyt taas kiirettä. Tämä on Auran elämän ihan ensimmäinen syksy, joten esimerkiksi puista ja villiviinistä putoilevat lehdelle ovat sille aivan uusi asia. Lehtien putoilu on Tosi Jännää ja sitä pitää tarkkailla kiinteästi. Lintujen bongaus on luonnollisesti ympäri vuoden jatkuva harrastus.

Tiitin uusi pesä

Muistatteko, miten hassusti kävi Auran uudelle pesälle? Tiiti-sisko omi sen kokonaan omaan käyttöönsä! Lauantaina olimme URK:n kissanäyttelyssä Kirkkonummella Auran ja Saanan kanssa, joten Auran näyttelypesä piti saada sinne mukaan. Tiitin ilme oli Erittäin Närkästynyt, kun kippasin sen pois pesästä putsausta varten. Koska Tiitin mielestä tässä oli selkeästi tapahtunut jonkinlainen väärinkäsitys, se käveli perässäni ja yritti sitkeästi mennä takaisin pesään, kunnes tungin sen näyttelykassiin. (Pesän, ei kissaa. Toim. huom.)

Kaikeksi onneksi Kattipuoti oli näyttelyssä mukana, joten ostin Tiitille ihan oman pesän, jota saa vapaasti käyttää. (Edelleenkään en pidä lipaston päällä olevaa pesää erityisen viehättävänä sisustusratkaisuna, mutta ei lipastoa raaski enää pesättömäksikään jättää, kun pesälle on selvästi tilausta juuri siinä. Alun perin jätin lainaan menevän pesän ihan vaan hetkeksi lipaston päälle ja siinä olikin kissa alta aikayksikön.)

No häivy nyt jo siitä heilumasta!

Itse näyttelystä kuulumisia sen verran, että tuomari nominoi Saanan ilman TP-valintaa! :O Emäntä oli moisesta niin pöllämystynyt, että uskoi sen todeksi vasta nähtyään TP-listan. Paneelissa ei tullut ääniä, mutta se ei haitannut yhtään. Aura oli (ihan oikeutetusti) Lilia-siskopuolensa jälkeen EX2. Auran ja Lilian isä Mori oli kategorian paras siitosuros (myös ainoa, mutta sehän ei ole Morin vika) ja pääsi mahdollisesti myös televisioon valjastellessaan hallissa. Lilian veli Tiuhti oli hienosti VP!

Kiipeilypuu paikallaan ja muuta höpinää

Aiempana mainittu kiipeilypuu on viimeinkin päässyt seinälle. (Aplodeja, fanfaareja, hurraa-huutoja!) Projekti vaati mieheltä kaksi reissua rautakauppaan, melko monta kirosanaa ja minulta muutaman "hyvin kiinnostavan" poranterien ominaisuuksia käsittelevän luennon kuuntelemisen.

Yllättävää kyllä kiipeilypuu on jo käyty koekäyttämässäkin. Tyypillisestihän kissat katsovat pitkin nenän varttaan kaikkea uutta, eivätkä suostu edes harkitsemaan niiden käyttöä.

Riina ja Saana

Pahus, täällähän on jo joku.

Samoin aiempana mainittu papusato on kerätty (kissojen avustuksella, toim. huom.) talteen. Nyt pitäisi vielä tietää, mitä ihmettä niistä oikein tekisi.

No kissanruuaksi nämä eivät ainakaan sovellu.

Aura nauttii massurapsutuksesta.

Tulimme kertomaan, että alkais olla iltapala-aika. NYT.

Riina ja Saana nauttivat terassilla auringosta.

Puutarha syyskuntoon

Vaikka vielä onkin vuodenaikaan nähden lämmintä, syksyn saapumisen huomaa jo. Ruusupapu (alla olevassa kuvassa ennen paleltumista) otti ensimmäisestä kylmästä yöstä hieman nokkiinsa ja paleltui osittain. Kunhan ehtii/jaksaa/muistaa, pitää kerätä pavut talteen ja ottaa muu kasvi alas. Krassi onneksi on ainakin toistaiseksi pärjännyt kylmille öille, joten joku kasvi sentään vielä kukkiikin pihalla.

Kissanmintusta ja krassista olen kerännyt siemeniä talteen. Kissanmintun siirsin terassille turvaan kylmältä (mutta tuhoeläinten ulottuville, ojasta allikkoon...) ja yrtit sisälle saakka. Kaikenlaisiin puutarhahommiin saa aina kissoilta apua, halusi tai ei. ;)

Ruohonleikkuri

No eipä ole häävi tämä ns kukkapenkki, näen tasan yhden kukkivan kasvin.

Puskat kaipaisivat leikkausta.

Mystinen kissaeläin sukeltaa viidakon kätköön sulautuen salamannopeasti sen varjoihin.

Porttikyttäys on suosittu harrastus vuodenajasta riippumatta.

Terassilla voi onneksi vielä nautti kunnolla auringon lämmöstä.

Aura

Kahden kerroksen väkeä

Saana

Riina